Kuriiri toi paketin ovelle. Tuskinpa hän arvasi, mitä aarretta kuljetti. Joulupukki ja riekko on näes pitkällisen haaveilun, kollektiivisen pöhinän ja pontevan opettelun hedelmä.
Toisin kävi. Joulukirja on vaikea myyntiartikkeli, todettiin kustantamoissa. Sen sesonki on niin lyhyt. Vakuutimme, että meidän tonttumme ovat ympärivuotinen asia – ja meille ne ovatkin. Markkinointimielessä ne kuitenkin kuuluvat jouluun.
En kestänyt ajatusta, että tarinamme hautautuisivat ikiajoiksi pöytälaatikkoon. Silmiini sattui sopivasti Katri Tapolan ja Alessandro Pelliccionin kirjanen Pelätin ja rastas (Mirri creative, 2015). Aloin kehitellä ajatusta, että arkkitontun tarinat julkaistaisiinkin yksitellen ja samassa muodossa kuin Pelätin ja rastas: pienenä kirjasena, jonka voisi lähettää kirjekuoressa yhden postimerkin hinnalla. Antti oli alusta saakka tarmolla mukana ja piti ajatustani hyvänä. Oma alkuinnostukseni kuitenkin sammahti, julkaiseminen alkoi pelottaa. Sitten tuli VaLas ja kaikki muuttui taas. Lanu-kollegojen kanssa aloimme miettiä uudenlaista julkaisutapaa kirjoillemme ja päätimme perustaa kollektiivin, jonka kautta levittäisimme suojaavan sateenvarjon julkaisuillemme. (Tästä lisää myöhemmin, seuraa Ranranin Sanat ja sävel -blogia!) Käytännön asioissa oli ja on paljon opettelemista, mutta Antti on aikaansaapa. Itse lähinnä suunnittelen ja haihattelen. Ensimmäinen osa arkkitontun tarinoista on kuitenkin nyt totta. VaLas on totta. Joulupukki ja riekko on totta. Sari
0 Comments
Leave a Reply. |
KIRJOITTAJAT
Sari Peltoniemi aRKISTOT
March 2022
AIHEET
All
|