<![CDATA[SANAT JA SÄVEL - Blogi Sanat ja sävel]]>Sat, 24 Oct 2020 01:37:51 +0300Weebly<![CDATA[Kuinka saavutetaan zanshin?]]>Fri, 23 Oct 2020 16:23:30 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/kuinka-saavutetaan-zanshinPäivi Lukkarila kertoo uunituoreesta kirjastaan, joka on uusin VaLas-julkaisu.
Onneksi olkoon, uusin kirjasi on ilmestynyt! Miltä nyt tuntuu?
Kiitos, tuntuu aivan mahtavalta!

Miksi Kuinka saavutetaan zanshin piti kirjoittaa ja julkaista?
Tässähän kävi taas niin kuin kirjojen kanssa yleensä käy. Että kirjan päähenkilö pääsi jotenkin pääni sisään ja alkoi kuiskutella minulle asioitaan. Hän muistutti muutamaakin yläkouluikäistä kaveria, joille olen vuosien varrella saanut opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Hän rakasti pelaamista mutta ei viihtynyt koulussa, varmaankin siksi, että hän ei pitänyt siellä opetettavia asioita itselleen merkityksellisinä. Häntä myös kiusasi, ettei hänen teini-iän kasvupyrähdyksensä ollut vielä päässyt vauhtiin, vaikka kaverit ympärillä olivat venähtäneet viisitoista senttiä ja kasvoivat karvaa kuin kookospähkinät. Kaikkein kipein juttu hänelle oli kuitenkin se, ettei hän ollut koskaan tavannut isäänsä.
Millainen prosessi tämän kirjan kirjoittaminen oli?
Ituja kirjan tarinasta on muhinut mielessäni jo pitkään, mutta varsinaisen kirjoitustyön aloin kolmisen vuotta sitten. Aivan aluksi oli olemassa vain epäselviä kuvia, hajanaisia ja toisiinsa liittymättömiä kohtauksia ja ideoita tunnetiloista, enkä ollenkaan  tiennyt, mihin kertomus henkilönsä lopulta johtaisi. Onnekkaasti sain apurahan, jonka turvin saatoin keskittyä puolen vuoden ajan ainoastaan tämän tarinan kehittelylle ja kirjoittamiselle. Ensimmäinen käsikirjoitusversio tuli valmiiksi Tokiossa, Youkobon taiteilijaresidenssissä, missä fragmentteina kirjoittamani kertomus löysi kokonaisrakenteensa. Keväällä 2020 VaLas-kollegat Katariina Romppainen ja Eija Lappalainen lukivat käsikirjoituksen ja heidän kommenttiensa pohjalta työstin käsikirjoitusta eteenpäin.

- entä julkaiseminen?
Halusin julkaista kirjan vuonna 2020, sillä Tokion olympialaisissa olisi ollut ensimmäistä kertaa lajina karate ja suomalaiskarateka Titta Keinäsellä hyvät mahdollisuudet jopa olympiakultaan. Kun muut romaanini julkaissut Karisto ei ottanut kirjaani julkaisuohjelmaansa, en halunnut odotella kuukausitolkulla muiden kustantamojen päätöksiä vaan päädyin julkaisemaan sen itse, VaLas-tuotantona. Olympialaiset peruuntuivat, mutta kirja on olemassa. Julkaisijana toimiminen oli jännittävä mutta huomattavasti kivuttomampi kokemus kuin mitä etukäteen kuvittelin.
Millaisille lukijoille Kuinka saavutetaan zanshin sopii? 
Varmaankin parhaiten yläkouluikäisille. Sellaisille, joita kiinnostavat ensimmäisen persoonan räiskintäpelit tai karate. Sellaisille, jotka kaipaavat fantasiakirjallisuuden ohelle tai sijasta realistisia tarinoita tämän päivän koulumaailmasta. Olen pyrkinyt tekemään tarinasta vetävän ja etenkin kirjan alkupuolella  luvut ovat lyhyitä. Kirja ei ole aivan lyhyenlyhyt mutta kuitenkin kohtuullisen mittainen, 148 sivua selkeällä ja suhteellisen isolla kirjasimella. Tanger Sherif Medium on palkitun typografin, Jarno Lukkarilan, suunnittelema ja soveltuu erityisesti pohjoismaisille, ääkkösiä sisältäville kielille.

​Kirja sopii hyvin luokassa, lukupäiväkirjassa tai lukupiirissä käsiteltäväksi. Kotisivuiltani löytyy Kuinka saavutetaan zanshin  -tehtäväpaketti, joka sisältää kirjan tapahtumiin ja teemoihin liittyviä keskustelu-, kirjoitus-, tiedonhaku- ja draamatehtäviä.
Tehtäväpaketti
​Mistä tässä kirjassa on kyse, mikä on sen ydin?
Japaninkielinen käsite zanshin tarkoittaa hyvin vapaasti käännettynä  valpasta, keskittynyttä mieltä. Jokaisen elämässä tulee vastaan haastavia tilanteita, jotka olisi hyvä kohdata avoimin mielin, ilman ennakko-odotuksia. Kirjassa 13-vuotias Arsi haaveilee e-urheilijan urasta, mutta äiti pakottaa hänet etsimään "oikean" urheiluharrastuksen. Kun koulukaveri alkaa kiusata Arsia ja nolaa hänet koko koulun edessä, Arsi alkaa suunnitella kostoa. Tarina ei ole kuitenkaan puhdasmuotoinen kostotarina, vaan sen teemoja ovat myös erilaisuuden kokemukset, seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja identiteetin rakentuminen.

Jos voisit lähettäsä terveisiä kirjasi päähenkilölle Arsille, niin mitä sanoisit?
Kysyisin, onko hän jo soittanut Jennalle.

Miten vertaisit kirjaa aikaisempaan tuotantoosi?
Aiempi tuotantoni on ollut kovin hevosvoimaista, nyt hevosia ei mainita sanallakaan. Kuitenkin sellaiset aiheet kuin itsetunto-ongelmat ja koulukiusaaminen ovat olleet keskiössä myös aiemmissa kirjoissani. Ja tässäkään päähenkilö ei ole sanavalmis porukan keskipiste vaan enemmänkin hiljainen tarkkailijatyyppi.

Mitä kirjailijan identiteetti tarkoittaa sinulle, miten se näkyy elämässäsi? 
Kirjailijaidentiteetti merkitsee minulle sitä, että pidän kirjallista ilmaisua vahvimpana ilmaisumuotonani ja pyrin ymmärtämään maailmaa ja muita ihmisiä kirjoittamalla. Kirjoittaminen on aina todellisuuden tutkimista, vaikka kirjan maailma onkin keksitty. 
Mitä sinulle merkitsee VaLas-kollektiiviin kuuluminen?
VaLas-kollektiiviin kuuluminen tuntuu valtavan hyvältä ja on vahvistanut uskoani omaan kirjailijuuteen. Yhteisömme jäsenten hyvin monipuolinen osaaminen ja kokemus tukee kaikkien onnistumista ja sen turvin uskaltaa tehdä asioita, joihin ryhtyminen yksin tuntuisi mahdottomilta. Minulla on vahva tunne, että kustannusalan tulevaisuus on jatkossa yhä enemmän tällaisten, pienten ja ketterien omatoimijoiden käsissä.

​Haastatteli Sari Peltoniemi

Tilaa Kuinka saavutetaan Zanshin
]]>
<![CDATA[PIENI PAKETTI KOULUILLE]]>Mon, 12 Oct 2020 08:13:56 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/pieni-paketti-kouluille
Me lanu-kirjailijat teemme - ajoittain paljonkin - kouluvierailuja. Sattuneesta syystä viime aikoina on ollut hiljaisempaa.

Joka tapauksessa nämä vierailut ovat meille monin tavoin tärkeitä. 

Ensinnäkin saamme palautetta. Kirjojamme on luettu ja niistä on muodostettu mielipiteitä. Ne ovat olemassa. Näemme konkreettisesti, että niillä on merkitystä. Tämä saattaa välillä unohtua, kun mediat eivät juurikaan noteeraa lasten- ja nuortenkirjoja.
Kuva
Tapaamme ihmisiä. Kun tekee työtä yksin, niin välillä on jopa piristävää astua maailmaan, joka on täynnä elämää. Kouluissa näkee kaikenlaista, vaikka viettäisi siellä vain muutaman tunnin. 

Siinä itsekäs näkökulma. Laajemmasta ja jalommasta vinkkelistä näkee sen hyödyn, mitä koululaiset (ja opettajatkin) vierailuista saavat. Kirjat tulevat tutuiksi, kirjan tekemisen konkretia kirkastuu. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat vähän aikaa läsnä erityisen tuhtina tiivisteenä, josta saattaa riittää annosteltavaa pitkäksi aikaa. Joka tapauksessa arki katkeaa hetkeksi niin kirjailijalta kuin koulun väeltä.​​
Monet opettajat tekevät valtavan hienoa työtä oppilaittensa lukemisen eteen, ja usein työn tuloksia voi nähdä nopeasti. Luokassa ollaan välkkyjä, hallitaan laajasti kieltä ja osataan tarkastella asioita monesta kulmasta. Osataan ajatella, osataan ymmärtää, opitaan empatiaa. Tällaiset asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ne kartu pelkästään oppikirjojen kautta.


Kaikkia kivoja opeja ja koululaisia ajatellen me VaLas-kollektiivissa teemme usein kirjojemme yhteyteen tehtäväpaketteja. Tässä tulee tehtäviä Täältä minä karkaan -kirjasta. Ne ovat käytössä maksutta ja rajattomasti (ja toki niitä sopii käyttää muuallakin kuin kouluissa).


Muutama sana tehtävistä (niille, jotka eivät katso oheista videopätkää)


Kaikki tehtävät ovat sellaisia, että ne voi tehdä vain jos on lukenut Täältä minä karkaan -kirjan. 

Ensimmäinen tehtävä on tietovisa. Siinä kysellään sekalaisia yksityiskohtia, joista osa vaatii aika hyvää muistia. Itsekin jouduin tarkistamaan muutaman oikean vastauksen kirjasta.

Toinen tehtäväalue ovat kirjan henkilöt. Voit miettiä, kuka heistä kiinnostaa eniten ja keskittyä tehtävissä häneen. Miten hänen elämänsä mahtaa jatkua kirjan tapahtumien jälkeen?

Kolmannessa ja neljännessä tehtävänipussa keskitytään kirjan paikkoihin, ensin Aamuruskon lastenkotiin ja sitten Dynian maahan. Sinun hommasi voi olla esim. kirjoittaa Aamuruskon kummituksesta tai kehitellä unelmiesi kulkupeli.

Täältä minä karkaan on kirja, joka kertoo siitä kun koko elämä muuttuu. Leopolda joutuu kamalaan lastenkotiin, josta hän päättää karata. Mutta miten se onnistuu? Ja minne hän voi paeta? Lue Täältä minä karkaan niin saat tietää nämä asiat ja myös esim. sen, mikä tai kuka on Kaapparirohmu.


Sari Peltoniemi
]]>
<![CDATA[Millaista on Hämäränmaassa? Miten tarina alkaa elää? Kuinka kuva ja sana loksahtavat yhteen?]]>Thu, 01 Oct 2020 07:47:00 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/millaista-on-hamaranmaassa-miten-tarina-alkaa-elaa-kuinka-kuva-ja-sana-loksahtavat-yhteenKatri Tapola ja Selja Raudas kertovat uunituoreesta Olav ja Hämäränmaa -saturomaanista eivätkä välttele muitakaan aiheita.



​KATRI TAPOLA

Olav ja Hämäränmaa on uusin kirjasi.  Miksi se piti kirjoittaa?
Aihe oli minulle pakollinen, se oli käsiteltävä kirjoittamalla yhtä aikaa ’ulos’ itsestä ja jaettavaksi toisten kanssa. Aihe liittyy aikaan, jota elämme ja asioihin, joita olen saanut itse viime vuosina kohdata: pakolaisuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen, ystävyyden voimaan. Toisaalta huomaan jälleen kerran palanneeni ajattomiin arvokysymyksiin ja sadun elementteihin eli hyvän ja pahan/ toden ja valheen/valon ja pimeän taisteluun niin ihmisen sisällä kuin maailmassakin.
Selja Raudas ja Katri Tapola. Kuva: Larissa Raudas
Jotkut asiat vain pitää kirjoittaa. Syitä voi olla monia, mutta jokin vahva sisäinen tarve on lähtökohta. Minusta saturomaani oli oikeastaan aika luonteva muoto tälle tarinalle. Se salli sävyn, joka on aika tumma ja jylhäkin. Se salli myös rikkaan mustavalkokuvituksen, jonka näin kirjassa alusta alkaen. Minusta on tärkeää, että lastenkirja elää ajassa ja kirjoittajana velvollisuuteni oli jakaa sadun muodossa sellainen puoli todellisuudesta, jonka olen nähnyt ja kokenut ja josta olen toivon mukaan oppinut jotain.
Tarina avautuu sitten totta kai vapaasti suuntiinsa eivätkä ne merkitykset ja syyt miksi minä kirjani kirjoitin kahlitse lukijaa. Lukea voi monin eri tavoin ja eri merkityksiä löytäen. Se juuri on tarinan voima.

Millainen oli kirjoittamisprosessi: mitä valaisevaa, mitä hankalaa tekemiseen ehkä liittyi? Millainen oli lähtöpiste ja millaisten vaiheitten kautta etenit? 
Muistan hyvin alkukuvan hetken. Se oli aamuvarhaisessa metsässä, joka oli täynnä seittejä. Näky oli pakahduttava ja kuulin sanovani ääneen: Minä tahdon seikkailuun! (Olavhan sanoo kirjassa niin…) Aiemmin olin jo keksinyt päähenkilön Olav-nimen ja totta kai pohtinut valoa ja pimeää muutenkin paljon. Tahdoin mukaan darinkieliset pikku kohdat ja niissä sain apua nuorilta afganistanilaisilta ystäviltäni, jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina. Kirjoittamisprosessi oli oikeastaan aika sujuva kerran alkuun päästyään. Kirjoitin työn ohessa, aika paljon hotellihuoneissa ympäri Suomen, koska toimin silloin kouluttajana Lukiloki-kiertueella. Olin siis jollain tavalla irti, etäämpänä, ja huomasin sen olevan hyväksi. Luulin, että tarvitsisin oman työpöytäni ja tuolini ja tutun tilan, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Tajusin taas, että kaikki syyt kirjoittamattomuudelle ovat tekosyitä. Kouluvierailuilla kyselin alakoululaisilta seikkailun ainesosia ja olin hyvin otettu siitä väkevyydestä millä lapset aihetta lähestyivät. Ymmärsin luottaa piilotajunnan voimaan ja sisäisten ristiriitojen olemassaoloon. Itselleni kirjoitusprosessissa pahin este on aina minä itse, eräänlainen luottamuksen puute sisäiseen totuuteen. Se liittyy pelkoon, näkemiseen, ilmaisun vapauteen, hurjuuteen. Nyt en kaihtanut kirjoittaa ulos sitä mikä sisälläni oli.
Kerro hiukan kirjan päähenkilöstä ja hänen lähipiiristään.
Kirjan päähenkilö Olav on avoin.  Olav sattui syntymään juuri silloin kun hämäränvaltiat tarttuivat vallan kahvaan eikä aurinko enää noussut. Olavin äiti Ishta on vapaa sielu ja kätki poikaansa valon. Olavin parhaat ystävät ja hengenheimolaiset ovat Kuu ja Aurelius. Aureliuksen kautta Olav tuntee myös muita, jotka hämäränvaltiaat tahtovat ulos Hämäränmaasta. Seikkailun kautta Olav kasvaa täyteen mittaansa eikä hänen enää tarvitse kätkeä sisällään olevaa valoa. Olavin lähipiiri on tukea antava ja hyväksyvä. Yhteisöllisyys on vahvaa, ja nyt jälkikäteen ymmärrän, että kirjan henkilöt kannattelivat myös minua kirjoittamisen aikaan, jolloin elämässäni oli muutenkin haasteita. Näytän kirjoittaneeni jonkinlaisen toiveitteni yhteisöllisen elämänpiirin.


Millainen on Hämäränmaa?
Hämäränmaa oli ennen eriniminen, se oli Valomaa. Sitten hämärän voimat pääsivät valtaan, aivan liian helposti ja huomaamatta. Hämärässä tapahtuu yhtä ja toista hämäräperäistä, liittyen lähinnä ihmisarvoon, iloon, elämän nautintoihin, kauneuteen, oikeudenmukaisuuteen… Vastavoimana sadussa ovat Puuihmiset eli Olavin äiti Ishta ystävineen. He kantavat valoa ja tahtovat palauttaa sen Hämäränmaahan.
Miten vertaisit tätä kirjaa muuhun tuotantoosi?
Olav ja Hämäränmaa on 30. julkaistu teokseni. Se on itselleni merkityksellinen luku etenkin kun olen toteuttanut kirjan VaLas-kollektiivin jäsenenä. Samoja teemoja löytyy kenties Pelätin ja rastas -sadusta sekä Unilintu ja Uljas Sankari -kuvakirjasta. Olav ja Hämäränmaa on itselleni jo liian tuttu, koska tunnen itseni ja teemat, jotka mieltäni askarruttavat. Tämä kirja on kuitenkin aivan omanlaisensa eikä sitä siksi oikein voi verrata muuhun tuotantoon kuin sanomalla, että se poikkeaa kaikesta muusta. Sävy ja ääni, ne ovat omanlaisensa. Nautin myös kovasti kuvituksesta, kuten aina, ja tässä sekin on aivan omanlaisensa.

Millaista yhteistyötä teit kuvittaja Seljan kanssa? Millaisia ajatuksia sinulla on sanan ja kuvan liitosta esim. lastenkirjoissa?
Sanan ja kuvan liitto on tilan luomista ja antamista, peilaamista, todeksi tulemista. Itselleni se on kai aika luontevaa, usein jopa pakollista. Hakeudun jatkuvasti kuvittajien ja kuvataiteilijoiden läheisyyteen työssäni (ja vapaa-ajallani!). Minä tein tekstin. Selja teki kuvat. Asuimme eri maissa ja oli korona-aika kun sovimme kuvitusyhteistyöstä. Teimme tiivistä yhteistyötä sähköisesti. Tunnen Seljan ihmisenä samoin kuin hänen taiteelliset päämääränsä, joten kommunikointi oli helppoa. Kenties me serkukset myös jaamme jotain samaa esteettistä näkemystä.  Rakastin Seljan töitä heti. Ne ovat taidetta ja omalta osaltaan samalla myös taidekasvatusta. Ylipäänsä luotan työssäni kuvantekijöihin ja heidän näkemyksiinsä. Omat ’kuvani’ kirjoittaessani ovat jotain muuta ja ne ilmenevät tekstissä.

Jos sinulla olisi kaikki valta, miten tukisit kirjallisuutta (tai kaikkea kulttuuria) Suomessa?
Jos minulla olisi kaikki valta, en ehkä olisi se ihminen, joka olen nyt? Katson asioita enimmäkseen syrjästä, tai mummojen ja lasten tasolta. Se on tärkeää. Me tarvitsemme tässä pienessä maassa moniäänisyyttä, laajaa ihmiskäsitystä, elämän koko kirjoa, marginaalisia vapaita toimijoita. En osaa sijoittaa itseäni valta-asemaan enkä oikein mihinkään muuhunkaan asemaan, jossa ’tiedän’ jotain. Se on osin persoonakysymys, osin valinta ja oma syvä suhde elämään. Kirjallisuus ja kaikki kulttuuri on elämää, ja elämän ilmentäminen sen eri puolilta on tärkeää. Kaihdan ’menestystarinoita’. Arvostan suuresti kirjastolaitostamme, kirjastoalan ihmisiä, koulumaailmaa ja opettajia. He tekevät uskomatonta työtä ja tarvitsisivat ansaitsemansa arvon. Seuraava asia ei liity suoraan kysymykseen, mutta: kaikenlainen lastenkirjallisuuden kategorisointi on turhaa. Lastenkirjat sopivat kaikille. Vanhukset rakastavat lasten kuvakirjoja. Lastenkirjallisuuden arvostus/arvostuksen puute on ikuisuusaihe ja edelleen lastenkirjan näkyvyyttä ja merkitystä joudutaan perustelemaan. Itse uskon vakaasti moniäänisen lastenkirjallisuuden merkitykseen mm. tasa-arvon mahdollistajana, rasismin ehkäisijänä ja kauneuteen kasvattajana. Siksi teen tätä työtä.

​Miksi lähdit mukaan VaLas-kollektiiviin? Miten kollektiivi on ollut mukana Olav ja Hämäränmaa -kirjan valmistumisessa?
On ilo ja kunnia saada olla mukana VaLas-kollektiivissa, joka mahdollistaa osaltaan moniäänisyyden toteutumisen lastenkirjallisuudessamme. Juuri tällainen toiminta on tätä aikaa. Se on vapautta. Ensinnäkin, henkinen tuki oli ja on tärkeää: tietoisuus siitä, ettei ole yksin vaan on olemassa kollegiaalinen tuki ja ihmiset, jotka ymmärtävät tasan tarkkaan mistä on kysymys. Toiseksi, sain VaLas-kollektiivilta apua ja käytännön 
neuvoja, joita ilman en olisi tiennyt mitä tehdä kirjankustantamisen eri vaiheissa. Kollektiivin jäsenistä sain tietenkin alun alkaen myös ammattilukijat, kommentoijat, korjausehdotukset. Sain taittajasuosituksen, joka osui todella kohdilleen. Sain kaipaamani yhteisöllisyyden alalla, jossa olemme monasti aivan liian yksin aivan samoine haasteinemme ja iloinemme.

SELJA RAUDAS

Olav ja Hämäränmaa on ensimmäinen kirjakuvituksesi. 
Miten vertaisit kirjan kuvittamista siihen työhön, jota teet kuvataitelijana?
Kuvittajan ja taiteilijan työ on aika erilaista, vaikka kumpikin tuottaa kuvia tai visuaalisuutta. Kuvataiteilijana teosten lähtökohta on oma kokemukseni maailmasta tai ihmisenä olemisesta. Teokseni ovat siis ajatteluni visuaalisia ilmentymiä tai visuaalista maailman ja ilmiöiden tutkimista. Joskus työ vie mennessään uusille poluille ja syntyy jotain ennalta odottamatonta, sattumalle on jätettävä myös tilaa. Kuvitustyössä on oltava tarkempi, rajatumpi ja lähtökohtana on tietenkin teksti. Aihe tulee siis ulkoapäin ja työskentely on sikäli erilaista. Innostava teksti kuitenkin vie sisälle tarinaan, joka alkaa elää kuvina mielessäni. Se on samalla haasteellista ja inspiroivaa. 

 Pitääkö lastenkirjaa kuvittaessa siis ajatella kuvaa jotenkin toisin kuin vaikka maalatessa taulua? (Voisiko lastenkirjassa olla abstrakteja kuvia?)
Maalaus on oma vapaa maailmansa. Työskentely on enemmän keskustelua teoksen kanssa, maalaus pyytää lisäämään tai poistamaan jotain, ehdottaa ehkä jonkun ihan uuden suunnan. Kuvituskuvan tulee liittyä tekstiin, rajaus on tiukempi, vaikka tietenkin se voi myös tuoda uusia ulottuvuuksia ja painottaa tekstiä jollain erilaisella tai uudella tavalla. 
Tekstilähtöisyyden ei kuitenkaan tarvitse määrittää kuvaa liikaa, kuvitus voi olla vaikka abstrakti, jos se  vaan tukee ja  kertoo samaa tarinaa. 

Onko sinulla lapsuusaikaisia tai uudempia muistoja kirjojen kuvituksista? Millaisista kuvista pidit lapsena? 
Lapsuudesta muistan erityisesti Rudolf Koivun kuvitukset. Kuvien vahva tunnelma on minulle erityisen tärkeä. Hyvä kuvituskuva on enemmän kuin pelkkää tekstin visuaalista esittämistä. En välttämättä innostu aina  ”pallopää”-kuvituksesta, yksinkertaistaminen jos mikä vaatii taitoa. Digitaalista kuvaa on helppo tehdä, mutta ei välttämättä hyvää jälkeä, se saattaa jäädä etäiseksi ja kylmäksi. Meillä on paljon hienoja ammattitaitoisia kirjankuvittajia. Uudemmista tulee äkkiseltään mieleen Karoliina Pertamon hieno värien ja muotojen käyttö. 


Mitä pidit kuvittamisessa innostavana ja mitä (ehkä) hankalana?
Haastavaa oli lähtökohtaisesti hyvin erilainen työskentely kuin mihin olen kuvataiteilijana tottunut. Se toisaalta oli myös innostavaa, rajojen rikkominen. Maalaan aina omasta maailmastani käsin. Kuvittaessa joudun siirtymään toisen tarinaan ja ajattelemaan kuvien esittävyyttä enemmän. Toisaalta rajaaminen on myös haaste, kokokin. Maalaan työhuoneellani suuria teoksia ja työskentely on usein fyysistä ja käytän kehoni liikettä kokonaisvaltaisesti. Kuvitustyössä kuvakoko on paljon pienempi ja ilmaisu figuratiivista ekspressiivisen maalaamisen sijaan. Piirtämisen taito korostuu kuvittaessa, kuinka esimerkiksi esittää henkilöt tilassa tai toiminnassa luontevina ja anatomisesti ”oikein”. Vauhtiin päästyäni nautin siitä kun tarina alkoi elää myös kuvien kautta. 

Millaisia ajatuksia sinulla on sanan ja kuvan liitosta lastenkirjoissa ja taiteessa ylipäätään? 
Lastenkirjojen kuvat jäävät usein mieleen loppuelämäksi. Ne ovat tärkeitä! Maailman hahmottaminen ja ymmärtäminen juuri katsomalla on lapselle ominaista. Kirjan kuva ruokkii myös mielikuvitusta. Parhaimmillaan kuvan ja sanan liitto synnyttää yhdessä uusia merkityksiä. 

Jos voisit kuvittaa minkä tahansa kirjan tai tarinan, niin mikä se olisi?
Yhteistyömme Katri Tapolan kanssa jatkuu, seuraavassa aikuisille suunnatussa teoksessamme saan tehdä kuvia enemmän taiteilijuuteni kautta. Asuin koronakevään lsraelissa puolison työn vuoksi, ja lockdown ulkonaliikkumisrajoituksineen oli siellä paljon tiukempi kuin Suomessa. Kotiin suljettuna julkaisin omakuvan joka päivä instagramissa. Näistä sisäisen maailman peilauksista lähti idea laajemmin naisen identiteettejä tutkivaan taidekirjaan. Puramme siinä kulttuurisia rakenteita ja kuvat sekä lyhytproosatekstit leikkivät naisen identiteeteillä uusia vaihtoehtoja ja vapautta luoden. Asenteet, ympäristö, kulttuuri, iänmääreet, niihin ei tarvitse muovautua. 
Kuvan ja tekstin liitto on vahva ja ilmaisuvoimainen. Toivottavasti tulee vielä eteen lisää innostavia ja omaan tyyliini sopivia kuvitusmahdollisuuksia.


Mitä ajattelet kuvataiteilijan asemasta Suomessa? Miten suomalaista taidetta ja kulttuuria pitäisi mielestäsi tukea?
Kaikilla taiteentekijöillähän on yleensä tiukkaa ja epätyypilliset työsuhteet enemmän sääntö kuin poikkeus. Kuvataiteilija lienee taloudellisesti ehkä kaikkein huonoimmassa asemassa taiteen alalla toimijoista. Oman työn tekeminen ja esille saattaminen on kallista, galleriavuokrat liikkuvat tuhansissa euroissa ja työhuone- ja materiaalikustannukset ovat mittavat. Suomen taidemarkkinat ovat pienet, teoksia ostetaan harvoin. Kuvataiteilijoiden apurahoitusta tulisi lisätä, huomioiden työskentelyn kustannukset ja työsuhteiden ulkopuolelle jääminen. Kulttuurin tukemiseen kaikissa muodoissa kannattaa panostaa sen yhteiskunnalle tuoman lisäarvon vuoksi. 

Tilaa Olav ja Hämärämaa

Haastattelija Sari Peltoniemi
]]>
<![CDATA[PÄLLISTYTTÄVÄN ÄLLISTYTTÄVÄ KIRJATARJOUS JA VALAS-KATALOGI]]>Fri, 25 Sep 2020 08:24:48 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/pallistyttavan-allistyttavaKun kaikki kirjamessut ja muut tilaisuudet kirjojen tyrkyttämiseen on peruttu, niin teemme tarjouksen näin netitse.


​Täältä minä karkaan + Joulupukki ja riekko yhteishintaan 25 euroa (postitettuna 30 e)! 

Jos tilaat useampia kirjoja esim. koulullesi, tiedustele tukkualennusta.
Koulutilaukset

Täältä minä karkaan on eräänlainen lasten dystopiaromaani, joka soveltunee n. 10-vuotialle ja sitä vanhemmille. Leopolda pakenee Aamuruskon lastenkodista ja joutuu kohtaamaan julmiakin asioita, muttei menetä toivoaan. 

Tulossa myös kirjaan liittyviä tehtäviä.

Joulupukki ja riekko -kirjakortin voi paitsi hankkia itselle, myös lähettää satua kaipaavalle jouluksi tai muuten vaan. Kaikkihan haluavat tietää, mikä mullisti nuoren Joulupukin elämän. Kirjasen lopussa on tarinaan liittyviä harjoituksia alakoululaisille.

Muitakin VaLas-kirjoja voi ja kannattaa tilata! Vastikään ilmestyi Anne Leinosen Holtiton masiina. Myös Hannu Hirvosen Jääpeilin vanki on nyt tilattavissa. Muita uutuuksia on tulossa aivan näinä päivinä. Tarkista tilanne VaLas-katalogista ja tee tilaus!

Tänne blogiin on tulossa myös haastatteluja, joissa kirjailijat kertovat uutuusteoksistaan.
VALAS-KATALOGI
]]>
<![CDATA[SUURI JA PIENI AHMA: SILMIÄ AVAAVA TIETOKIRJA VIHATUSTA PEDOSTA]]>Thu, 16 Jul 2020 08:18:40 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/suuri-ja-pieni-ahma-silmia-avaava-tietokirja-vihatusta-pedostaHAASTATTELUSSA AHMAROUVA RAILI MIKKANEN


​Onneksi olkoon, sinulta on juuri ilmestynyt kirja
Suuri ja pieni ahma. Millainen kirja se on ja kenelle suosittelet sitä?
Kiitos! Itselleni ahmaan tutustuminen on ollut niin suuri silmien avautuminen, että vaikka tämä on ala-asteelle suunnattu kirja, uskon suurimman osan lukijoista saavan siitä ajattelemisen aihetta. Iästä riippumatta.

Mikä (ja milloin) oli alkusysäys ahmakirjan kirjoittamiselle?
Siitä on jo reilu kymmenen vuotta. Silloin sain yllätyksekseni Ähtärin vierailulla ahma-ystävän. Omasta mielestäni. Ahman mietteitä en tiedä. Siitäkin kerron kirjassa.
Kuva

Meille on opetettu, että ahma on julma peto, joka tappaa huvikseen. Ahmalla on huono maine eikä se ole satujen ja tarinoitten sankari. Mistä tämä mielestäsi johtuu?
Aiemmin sitä tavattiin etupäässä Lapissa. Luonnonolosuhteet pakottivat ahman saalista, etupäässä poroja saadessaan tappamaan varastoon. Sen suurempi ahmatti se ei ole kuin muutkaan petoeläimemme tai me ihmiset. Eiköhän meistäkin monella ole pakastin täynnä tulevaa varten. Hämmästyin kuullessani ahman nimen olevan saksaksikin ahmatti, vaikka Saksassa niitä ei edes ole. Ahman maine on täysin ihmisten pilaama.

Miksi pidät ahmaa tärkeänä ja kiinnostavana?
Se on erittäin uhanalainen eläimemme. Utelias ja hauska. Urosahmat tosin elävät suurimman osan elämästään vaelluksilla yksin. Ahma on tärkeä osa eläimistömme monipuolisuutta, ja niitä on enää vain kolmisensataa, selvästi vähemmän kuin esimerkiksi norppia. Onneksi kanta on nyt vähän kasvamassa.
Kuva

​Jos sijoittaisit ahman vanhaan kansansatuun muiden metsän eläinten kanssa, niin millainen tyyppi se olisi?

Jos sijoittaisin sen Muumien joukkoon, se olisi ilman muuta Nuuskamuikkunen. Kansansadussa se voisi vertailla kokemuksiaan ilveksen kanssa, sillä molempia ihminen onnistuu näkemään harvoin. Korppien ja varisten kaveri se on siinä mielessä, että tarkkailee niitä löytääkseen karhujen ja susien jättämiä haaskoja.

Ahmakirjan on kustantanut Robustos. Millainen rooli VaLas-kollektiivilla oli kirjan valmiiksi saattamisessa?
Minähän luulin jo, että joudun kustantamaan kirjan itse, koska ahman maineen vuoksi kustantajani epäilivät, ettei lukijoiden kiinnostusta sitä kohtaan löydy. Olin jo etsimässä painopaikkaa, vaikka tiesin, että taitoni eivät riitä kirjan tärkeisiin loppuvaiheisiin. VaLas-kollektiivin Sari Peltoniemi, Antti Tammela ja Anne Leinonen olivat olleet korvaamattomaksi avuksi. Heiltä olin saanut monenlaisia ohjeita ja neuvoja. Ahmasta oli tullut minulle jo niin tärkeä, että olisin sen tosiaan tehnyt, mutta onneksi pienen mutta hyvän Robustos Kustannuksen Heikki Savola tuli mukaan. 

Tavallaan tämä oli minulle hyvää oppia siinäkin mielessä, että osaan antaa yhä enemmän arvoa hyvälle kustantajalle. 

Mitä teet seuraavaksi kirjailijan työksesi ja yleensä elämässä?
Ähtärissä pidetystä kirjan julkistustilaisuudesta jatkan ainoaan Unescon luonnonperintökohteeseemme Merenkurkun saaristoon ja siellä Raippaluotoon. Se liittyy seuraavaan tekeillä olevaan kirjaani rannikkomme upeista saarista ja tulee Minervan sarjaan Suomen lasten… Tästä tulee Suomen lasten aarresaaret. Yli 40 vuotta purjehtijana sai minut rakastumaan upeaan saaristoomme. Kymmeneen kirjaan mukaan tulevaan saareen on tällä kertaa päästävä veneiden lisäksi myös muilla keinoin. 


Muuten elämääni täyttää nelikuukautinen kääpiösnautserin pentu ja sen kasvattaminen. Aika riiviö se onkin, saa nähdä kumpi on lopulta kasvattanut toista.  

Sari Peltoniemi 16.7.2020
OSTA ESIM. TÄÄLTÄ

Suuri ja pieni ahma

Raili Mikkanen: Suuri ja pieni ahma 9789525758733 32 sivua Kustannusliike Robustos ILMESTYY HEINÄKUUSSA 2020 Tiesitkö, että: - ahmat tervehtivät toisiaan painamalla kirsut vastakkain? - ahma voi vaeltaa kolmessa viikossa jopa tuhat kilometriä? - Suomessa on vain noin 300 ahmaa? Suuri ja pieni ahma -kirja kertoo nämä ja monta muuta pientä ja suurta tietoa tuntureilla ja metsissä elävästä ahmasta.

]]>
<![CDATA[Kirjoittamassa]]>Wed, 03 Jun 2020 07:21:25 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/kirjoittamassa

​Kirjan kirjoittaminen on aina riski. Etevinkin kirjailija joutuu tekemisiin epävarmuuden ja siitä sikiävien kiusallisten kysymysten kanssa. Tuleeko kirjasta hyvä tai edes kelvollinen? Ymmärränkö itse tekstini arvon tai arvottomuuden? Kun kirjoittaminen jumittuu, niin onko sen tarkoituskin osoittaa minulle, että lopeta tähän - vai onko sen tarkoitus vain piiskata minua kehittämään tekstiä uuteen suuntaan? ​
Kuva
Kun ryhtyy kirjoittamaan kirjaa, astuu vieraaseen veteen. Ensin siinä kahlailee arkaillen, mutta sitten on vain ryhdyttävä uimaan. Vastarantaa ei näy, ehkä sitä ei edes ole, tai ehkä sinne saakka ei jaksa uida. Mutta uimattakaan ei voi olla. Ihminen on alkujaan kala, eikä kirjoittaja voi vastustaa veden kutsua.

Se metaforista. (En sentään puhunut matkasta.) Täältä minä karkaan -kirjan synnystä kerroin jo aikaisemmin (Alussa oli museo)Kirjan kirjoittaminen kesti pitkään ja siitä syntyi erilaisia versioita. Välillä kaavailin kirjoittavani sarjan ja ties mitä taistelueeposta. Näin jälkiviisaana sanoisin, että unohdin alkukuvani, sen mitä ihan ensimmäiseksi aloin kirjoittaa. 


​Se on kuva Leopoldasta makuusalissa. Hän makaa peiton alla silmät kiinni, kuuntelee ja miettii.
Kun jossain kohti muistin sen jälleen, tuli kirjoittamisesta helpompaa. Rupesin taas pysymään pinnalla räpiköimättä ja vastarantakin alkoi häämöttää. ​

Joskus - tai totta puhuen aika usein - on vaikeaa hahmottaa työnsä ydintä. Kirjailijan on pakko ajatella myös ulkokirjallisia asioita, kun pitäisi keskittyä ajattelemaan: mitä minä haluan sanoa ja miten? Tämä saattaa kuulostaa omassa napanöyhdässä piehtaroinnilta ja ehkä se hiukan sitä onkin, mutta tarinat eivät synny hälystä. Ne tulevat ihmisen sisältä.

​Sari Peltoniemi
]]>
<![CDATA[Viisisataa kutiavaa hammasta!]]>Fri, 24 Apr 2020 10:03:57 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/viisisataa-kutiavaa-hammastaHannu Hirvosen e-kirja on nyt saatavilla
ENSIN FAKTAT

Niilo Mäki Instituutti sekä Lukumummit ja -vaarit -hanke on - yhteistyössä VaLas-kollektiivin kanssa - julkaissut Hannu Hirvosen lastenkirjan Viisisataa kutiavaa hammasta. E-kirjan voi ladata ihan ilmaiseksi Niilo Mäki Instituutin Koju-kaupasta:
Viisisataa kutiavaa hammasta on jatkoa Hannu Hirvosen kirjoittamalle ja Pia Sakin kuvittamalle Murisevassa metsässä -sarjalle.
Kirjassa on mukana myös tehtäviä ja pohdittavaa lapsille jokaisen luvun lopussa.
Kuva
SITTEN PUHKUNTAA

Kaikkihan tietävät että Murisevassa metsässä -sarja on kotimaisen lasten- ja kaiken muunkin kirjallisuuden aatelia. Kirjat ovat hauskoja ja haikeita, kielellisesti ihan omaa tyyliänsä ja luokkaansa. Viisisataa kutiavaa hammasta ei tietenkään poikkea mainioksi havaitusta linjasta. 
Jos olisin opettaja, käyttäisin heti paikalla tätä kirjaa hyväkseni (etä)opetuksessa. Siinähän on tehtävätkin valmiina! Jos taas en olisi opettaja, tai vaikka olisinkin, niin lataisin kirjan ihan vain omaksi ilokseni.
MITÄ SANOO KIRJAILIJA ITSE?
Kuva
Hannu Hirvonen. Mitä sinulle kuuluu?

Olosuhteisiin nähden ihan hyvää, kiitos kysymästä. Tämä korona-aika on kuin paluu lapsuuteen, 70-luvullakaan ei koskaan tapahtunut mitään. Tai siltä se ainakin tuntui.

Uuden kirjasi ovat julkaisseet Niilo Mäki Instituutti sekä Lukumummit ja -vaarit -hanke (yhteistyössä VaLas-kollektiivin kanssa). Mitä tämä oikein tarkoittaa ja miksi?

Keksin vuosien tuskailun jälkeen ehdottaa Niilo Mäki Instituutille tämän kodittomaksi jääneen kässärini julkaisua ilmaisena E-kirjana. NMI:ssa tarttuivat ideaan heti, kustansivat kuvituksen ja taittotyön ja laativat vielä kysymyksiä tarinan seuraksi. Erityisen iloinen olen siitä, että saimme Pia Sakin upeita kuvia myös sisäsivuille.

Kouluissa lapsilla voi olla pädit ja vehkeet, muttei sisältöä niihin. Koulukirjastoillakaan ei ole varaa hankintoihin. Koulujen etäopetus ei ole ainakaan vähentänyt sisällön tarvetta. Muutenkin hyvä idea tässä elämässä, tuo sisältö. Tarinoissa se on tiivisteenä.

Lukumummit ja -vaarit hanke oli oikeastaan itsestään selvä kumppani tällaiselle lastenkirjalle ja Lukuviikko ihan nappiajoitus julkaisulle. VaLas-kollektiivilta sain hyviä kommentteja tekstiin ja etenkin henkistä tukea.

Kenelle Viisisataa kutiavaa hammasta on tarkoitettu?

Kaikille lukumummeista - ja vaareista lapsiin ja muillekin. Etenkin alakouluikäisille lapsille.

Kenen hampaista on kysymys?

Krokotiilinpoikasten. Kaikillahan uudet hampaat kutiavat ja krokotiilinpoikasille hampaita tulee enemmän kuin kellekään muulle. Silloin niiden on ihan pakko purra!

Uusi teos on jatkoa kirjasarjaasi Murisevassa metsässä. Miksi metsä murisee? Mitä tämä sarja käsittelee?

Ekassa kirjassa murisija ja ärisijä oli krokotiili Krristian. Sen jälkeen murisijoita on siunaantunut metsään enemmänkin. Humisevasta harjusta tuo Muriseva metsä taisi tulla alun perin mieleen.
Sarja on oikeastaan perinteisiä eläinsatuja nykyaikaan vinksahtaneina. Sarja käsittelee siis elämän tarkoitusta.


Mitä teet seuraavaksi kirjailijan työksesi ja yleensä elämässä?

Minulla on käynnissä pitkäaikainen paini seuraavan aforismikokoelmani kanssa. Ehkä jo tänä vuonna saan sen kansiin.

Tänä vuonna ilmestynee myös toinen VaLas-kirjani, lasten fantasiaromaani Jääpeilin vanki. Tällä hetkellä kuvittaja Johanna Taskinen painii sen kanssa.

Bändin kanssa piti aloittaa kakkoslevyn nauhoitukset keväällä, mutta se homma siirtyy myöhemmäksi. Muuten lähinnä kävelen. Kahvikin maistuu.

Hannu Hirvosta haastatteli Sari Peltoniemi 24.4.2020

Viisisataa kutiavaa hammasta (E-kirja)

Krokotiilipoikasille tulee uusia hampaita ja ne kutisevat ihan kamalasti. Silloin on ihan pakko purra jotakin, vaikka karhun hännäntöpöä. Tuo saa Murisevan metsän elämän sekaisin. Onnistuuko edes hössöttävä hoivajänis pysäyttämään metsän väkeä kiusaavan kutinan ja kiusanteon? Viisisataa kutiavaa hammasta on jatkoa Hannu Hirvosen kirjoittamalle ja Pia Sakin kuvittamalle Murisevassa metsässä -sarjalle.

]]>
<![CDATA[Alussa oli museo]]>Thu, 02 Apr 2020 07:02:24 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/alussa-oli-museo8969724
 
Kuva
Ei sitä aina tiedä tai muista, mistä tarina alkaa. Tällä kertaa tiedän. Täältä minä karkaan sai alkunsa Varsovasta. Kesti aika pitkään, että tuli valmista, mutta tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Kuulostaa ehkä paatokselliselta. Saa kuulostaakin, sillä Leopolda ja hänen kaverinsa ovat olleet oikea maanvaiva. Välillä olen kuvitellut siirtyneeni muihin aiheisiin ja elämässä eteenpäin, mutta huomannut vain kiertäneeni kehän ja päätyneeni takaisin Dyniaan.

Kerron videolla vähän kirjan taustoja. Tällaiset jutusteluthan tapaavat olla yhtä kiinnostavia kuin pölypallot sohvan takana, mutta en puhu pitkään! Kun me nyt kaikki joka tapauksessa vietämme aikaa kotona ja erossa toisistamme, niin olkoon tämä tervehdykseni teille, tutut ja tuntemattomat ystävät.
Sari Peltoniemi
Tilaa Täältä minä karkaan 25€
Kuva
 
]]>
<![CDATA[VALAS ON UUDENLAINEN JULKAISUVÄYLÄ LASTEN- JA NUORTENKIRJOILLE]]>Thu, 02 Apr 2020 06:32:34 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/valas-on-uudenlainen-julkaisuvayla-lasten-ja-nuortenkirjoille5422378
Mikä VaLas?
Joukko suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita on perustanut kollektiivin nimeltä VaLas (= Vapaat Lasten- ja nuortenkirjailijat). Kollektiivin jäsenet julkaisevat lasten- ja nuortenkirjoja yhteisen VaLas-sateenvarjon suojissa.

Miten VaLas?
Kollektiiviin kuuluu joukko kokeneita ja arvostettuja lastenkirjailijoita, jotka edelleen tekevät yhteistyötä myös aiempien kustantamoittensa kanssa. Erilaiset työt tarvitsevat erilaiset julkaisukanavat.
Jokainen VaLas-käsikirjoitus luetaan, arvioidaan ja toimitetaan ammattimaisesti, ja kirjailijat julkaisevat teoksensa kukin omien kanaviensa kautta. Myös kirjojen ulkoasusta huolehtivat ammattilaiset. VaLas-kirjan tunnistaa logosta – se on laatuleima!

VaLas julkaisee lasten- ja nuortenkirjallisuutta kattavasti: kuvakirjoista nuorten aikuisten kirjoihin ja loruista romaaneihin. 


Miksi VaLas?
Kustannuskenttä on murroksessa, ja moni laadukaskin teos jää julkaisematta, koska sen ei katsota olevan kaupallisesti riittävän tuottoisa. VaLas-kollektiivi haluaa osaltaan mahdollistaa monipuolisen, hengittävän kirjallisuuskentän ja tarjota uuden väylän laatukirjallisuuden esilletuomiseksi.

Niin ikään VaLas-kirjailijat haluavat aktiivisesti edistää lasten ja nuorten lukemista tarjoamalla korkeatasoisia kirjoja moniin tarpeisiin, monenlaisille lukijoille.

 
Kuka VaLas?
Kollektiiviin kuuluvat tällä hetkellä Niina Hakalahti, Hannu Hirvonen, Anu Holopainen, Johanna Hulkko, Hannele Huovi, Markku Karpio, Markku Kaskela, Eija Lappalainen, Anne Leinonen, Raili Mikkanen, Kirsi Pehkonen, Sari Peltoniemi, Katariina Romppainen, Katri Tapola, Esko-Pekka Tiitinen ja Marja-Leena Tiainen.

​YHTEYSTIEDOT
Kirjailija, taiteilijaprofessori Sari Peltoniemi sari.peltoniemi@ranran.fi
 p. 040 8310179
Kirjailija Anne Leinonen usvazine@gmail.com
p. 044 2157571
]]>
<![CDATA[Hellevin talossa palaa valo]]>Tue, 31 Mar 2020 15:55:21 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/hellevin-talossa-palaa-valo(kirjoitettu vuonna 2006, kaivettu esiin Hellevi Salmisen kuolinpäivänä 31.3.2020)
Asuin lapsena Kauhavalla. Hellevikin asui siellä. En tuntenut häntä silloin, enkä voi väittää tuntevani häävisti vieläkään, mutta silti hän tuli ohjanneeksi minua polullani. Ohjaa hän varmasti edelleen, vaikka ohjaamisen luonnetta on vaikea kuvailla. Ehkä ohjaaminen on ihan väärä sana, ehkä pitäisi puhua vaikkapa pehmeästä tönimisestä. Viimeksi huomasin sen, kun tyttäreni luki hänen kirjansa Siipiä vaille enkeli ja juttelimme siitä vähän, sen verran kuin 13-vuotias nyt haluaa kirjoista jutella äitinsä kanssa.  

- Ei siinä paljon mitään tapahtunut, mutta oli se silti hyvä, sanoi tytär. Niin olin itsekin ajatellut kirjaa lukiessani ja koettanut analysoida, mistä se hyvyys sitten syntyy. Mikä pistää lukemaan malttamattomasti, vaikkei tarjolla ole vinkeitä juonenkäänteitä? Ja miksi sitten lopulta tuntuukin siltä, että oikeastaan tapahtui valtavan paljon. Mietin sitä taas.
Silloin kun asuin Kauhavalla, tykkäsin kaverini kanssa lukea kirjoja. Aika varhain saimme vihiä, että Kauhavalla asuu kirjailija, jonka kirjoja on kirjastossa ja jopa kirjakaupassa. Luimme niitä sitten, ehkä vähän turhan pieninä, koska emme oikein pystyneet samastumaan niitten henkilöihin. Sanovat Allisoniksi oli ookoo, mutta Paperisiili ihan tylsä ja kummallinen.

Joka tapauksessa oikea kirjailija asui tavallisessa kodissa ja sillä oli lapsia sekä mies. Ei sitä missään näkynyt eikä siitä juuri puhuttu, mutta siellä se oli talossaan ja kirjoitti kirjoja. Tämä voi tuntua monen mielestä itsestäänselvältä asialta, mutta minulle oli suuri oivallus käsittää, että kirjailija saattoi asua sellaisessa paikassa kuin Kauhava. Siis samassa paikassa kuin minä ja kaverini. Pohjimmiltaan kirjailemisessa siis saattoi olla kyse melko arkisesta asiasta; asiasta, joka oli mahdollinen ja tavoitettavissa. En minä sitä silloin heti oivaltanut ja ajatellut, mutta ajatus asettui sisääni ja oli siellä valmiina odottamassa sitten, kun koitti oikea aika.

Kun sitten oli tullut se oikea aika ja olin jo aikuinen ja muuttanut pois Kauhavalta, ujuttauduin Hellevin vieraaksi. En oikein muista millä livulla, mutta sinne minä menin, kutsuttuna sentään, vaikka vähän jännitti. Oli joulun aika ja Hellevillä oli kuusessa valkoiset koristeet ja pihapuussa valot.

Sinä iltana puhuttiin paljon, minäkin puhuin vaikken yleensä puhu. (Hellevi käsittääkseni puhuu.) Puhuttiin joulusta, syövästä, Kauhavasta, arkkimandriitoista, Veltto Virtasesta, Babylon 5:stä, koirista ja tietysti rockista, kirjoista ja kirjoittamisesta. Hellevi oli sellainen kuin olin ajatellutkin, mukava ja viisas ja inhimillinen. Oli helppo olla, vaikka oli kylässä.

Olen aina haaveillut, että minulla olisi ystäviä, joitten luokse voisi mennä ilmoittamatta ja rojahtaa sohvalle maate. Ystävien ei tarvitsisi ruveta pitämään vimmatusti seuraa eikä keittämään kahvia ja kaivamaan pakastimesta pullaa. Tässä olisi nyt selvästikin ollut sellainen paikka, mutta olin siis jo muuttanut paikkakunnalta. Kävin siellä vain harvoin ja viivyin aina vain vähän aikaa. Siihen ei oikein saanut mahdutettua sitä, että olisi käynyt rojahtamassa Hellevin sohvalle. Ja sitten Hellevikin muutti pois.

Ei kuitenkaan ole mitään muisteluhuuman synnyttämää yltiökohteliaisuutta, kun kerron, että se vierailu jäi mieleeni valonhehkuisena hetkenä, jonka loiste ulottui kauas. Hellevi suhtautui minuun sillä lailla, että tunsin itseni odotetuksi ja tärkeäksi – ja kaltaiseni epävarmat henkilöt tietävät, miten paljon sellainen merkitsee. Toiseksi – niin kuin jo mainitsin – meillä oli paljon puhuttavaa. Sekin on harvinaista. Kolmanneksi: sinä lyhyenä hetkenä sain Helleviltä monta ajatustainta kasvatettavaksi. Osaa olen hoitanut huonosti ja unohtanut, osa kasvaa vähän paremmin.

En tarkoita että Hellevi olisi ollut joku guru, joka ylhäisyydestään jakaa opetuslapselle viisauden jyväsiä. Kyse oli pikemminkin siitä, että hänen luonaan tuli esille asioita, jotka olivat minulle outoja ja joihin en ollut tuntenut kiinnostusta tai joihin suhtauduin ennakkoluuloisesti. Tällaisia asioita olivat esimerkiksi ortodoksisuus ja usko ylipäätään sekä pitkäkarvaiset rotukoirat.

Silloin kun vielä asuin Kauhavalla, tapasin lukea Ilkasta Hellevin kolumneja. Muistan erityisesti yhden, joka käsitteli ihailijapostia, tai ehkä pikemminkin lukijakirjettä. Kumminkin sellaista kirjettä, jossa ei ole kalvoikkunaa ja johon saajan nimi on kirjoitettu käsin ja joka voi olla vaikka sininen tai vaaleanpunainen. Muistan halunneeni tulisesti sellaista kirjettä, sekä saada että lähettää. Aina vain sellaiseen kirjeeseen tuntuu tiivistyvän jotakin hyvin tähdellistä. Se on niin kuin vastaus pullopostiin.

Tämä on minun sininen kirjeeni sinulle, Hellevi.


Sari Peltoniemi
​Lempäälä 31.3.2020
]]>