<![CDATA[SANAT JA SÄVEL - Blogi Sanat ja sävel]]>Thu, 14 May 2020 05:26:09 +0300Weebly<![CDATA[Viisisataa kutiavaa hammasta!]]>Fri, 24 Apr 2020 10:03:57 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/viisisataa-kutiavaa-hammastaHannu Hirvosen e-kirja on nyt saatavilla
ENSIN FAKTAT

Niilo Mäki Instituutti sekä Lukumummit ja -vaarit -hanke on - yhteistyössä VaLas-kollektiivin kanssa - julkaissut Hannu Hirvosen lastenkirjan Viisisataa kutiavaa hammasta. E-kirjan voi ladata ihan ilmaiseksi Niilo Mäki Instituutin Koju-kaupasta:
Viisisataa kutiavaa hammasta on jatkoa Hannu Hirvosen kirjoittamalle ja Pia Sakin kuvittamalle Murisevassa metsässä -sarjalle.
Kirjassa on mukana myös tehtäviä ja pohdittavaa lapsille jokaisen luvun lopussa.
Kuva
SITTEN PUHKUNTAA

Kaikkihan tietävät että Murisevassa metsässä -sarja on kotimaisen lasten- ja kaiken muunkin kirjallisuuden aatelia. Kirjat ovat hauskoja ja haikeita, kielellisesti ihan omaa tyyliänsä ja luokkaansa. Viisisataa kutiavaa hammasta ei tietenkään poikkea mainioksi havaitusta linjasta. 
Jos olisin opettaja, käyttäisin heti paikalla tätä kirjaa hyväkseni (etä)opetuksessa. Siinähän on tehtävätkin valmiina! Jos taas en olisi opettaja, tai vaikka olisinkin, niin lataisin kirjan ihan vain omaksi ilokseni.
MITÄ SANOO KIRJAILIJA ITSE?
Kuva
Hannu Hirvonen. Mitä sinulle kuuluu?

Olosuhteisiin nähden ihan hyvää, kiitos kysymästä. Tämä korona-aika on kuin paluu lapsuuteen, 70-luvullakaan ei koskaan tapahtunut mitään. Tai siltä se ainakin tuntui.

Uuden kirjasi ovat julkaisseet Niilo Mäki Instituutti sekä Lukumummit ja -vaarit -hanke (yhteistyössä VaLas-kollektiivin kanssa). Mitä tämä oikein tarkoittaa ja miksi?

Keksin vuosien tuskailun jälkeen ehdottaa Niilo Mäki Instituutille tämän kodittomaksi jääneen kässärini julkaisua ilmaisena E-kirjana. NMI:ssa tarttuivat ideaan heti, kustansivat kuvituksen ja taittotyön ja laativat vielä kysymyksiä tarinan seuraksi. Erityisen iloinen olen siitä, että saimme Pia Sakin upeita kuvia myös sisäsivuille.

Kouluissa lapsilla voi olla pädit ja vehkeet, muttei sisältöä niihin. Koulukirjastoillakaan ei ole varaa hankintoihin. Koulujen etäopetus ei ole ainakaan vähentänyt sisällön tarvetta. Muutenkin hyvä idea tässä elämässä, tuo sisältö. Tarinoissa se on tiivisteenä.

Lukumummit ja -vaarit hanke oli oikeastaan itsestään selvä kumppani tällaiselle lastenkirjalle ja Lukuviikko ihan nappiajoitus julkaisulle. VaLas-kollektiivilta sain hyviä kommentteja tekstiin ja etenkin henkistä tukea.

Kenelle Viisisataa kutiavaa hammasta on tarkoitettu?

Kaikille lukumummeista - ja vaareista lapsiin ja muillekin. Etenkin alakouluikäisille lapsille.

Kenen hampaista on kysymys?

Krokotiilinpoikasten. Kaikillahan uudet hampaat kutiavat ja krokotiilinpoikasille hampaita tulee enemmän kuin kellekään muulle. Silloin niiden on ihan pakko purra!

Uusi teos on jatkoa kirjasarjaasi Murisevassa metsässä. Miksi metsä murisee? Mitä tämä sarja käsittelee?

Ekassa kirjassa murisija ja ärisijä oli krokotiili Krristian. Sen jälkeen murisijoita on siunaantunut metsään enemmänkin. Humisevasta harjusta tuo Muriseva metsä taisi tulla alun perin mieleen.
Sarja on oikeastaan perinteisiä eläinsatuja nykyaikaan vinksahtaneina. Sarja käsittelee siis elämän tarkoitusta.


Mitä teet seuraavaksi kirjailijan työksesi ja yleensä elämässä?

Minulla on käynnissä pitkäaikainen paini seuraavan aforismikokoelmani kanssa. Ehkä jo tänä vuonna saan sen kansiin.

Tänä vuonna ilmestynee myös toinen VaLas-kirjani, lasten fantasiaromaani Jääpeilin vanki. Tällä hetkellä kuvittaja Johanna Taskinen painii sen kanssa.

Bändin kanssa piti aloittaa kakkoslevyn nauhoitukset keväällä, mutta se homma siirtyy myöhemmäksi. Muuten lähinnä kävelen. Kahvikin maistuu.

Hannu Hirvosta haastatteli Sari Peltoniemi 24.4.2020

Viisisataa kutiavaa hammasta (E-kirja)

Krokotiilipoikasille tulee uusia hampaita ja ne kutisevat ihan kamalasti. Silloin on ihan pakko purra jotakin, vaikka karhun hännäntöpöä. Tuo saa Murisevan metsän elämän sekaisin. Onnistuuko edes hössöttävä hoivajänis pysäyttämään metsän väkeä kiusaavan kutinan ja kiusanteon? Viisisataa kutiavaa hammasta on jatkoa Hannu Hirvosen kirjoittamalle ja Pia Sakin kuvittamalle Murisevassa metsässä -sarjalle.

]]>
<![CDATA[Alussa oli museo]]>Thu, 02 Apr 2020 07:02:24 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/alussa-oli-museo8969724
 
Kuva
Ei sitä aina tiedä tai muista, mistä tarina alkaa. Tällä kertaa tiedän. Täältä minä karkaan sai alkunsa Varsovasta. Kesti aika pitkään, että tuli valmista, mutta tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Kuulostaa ehkä paatokselliselta. Saa kuulostaakin, sillä Leopolda ja hänen kaverinsa ovat olleet oikea maanvaiva. Välillä olen kuvitellut siirtyneeni muihin aiheisiin ja elämässä eteenpäin, mutta huomannut vain kiertäneeni kehän ja päätyneeni takaisin Dyniaan.

Kerron videolla vähän kirjan taustoja. Tällaiset jutusteluthan tapaavat olla yhtä kiinnostavia kuin pölypallot sohvan takana, mutta en puhu pitkään! Kun me nyt kaikki joka tapauksessa vietämme aikaa kotona ja erossa toisistamme, niin olkoon tämä tervehdykseni teille, tutut ja tuntemattomat ystävät.
Sari Peltoniemi
Tilaa Täältä minä karkaan 25€
Kuva
 
]]>
<![CDATA[VALAS ON UUDENLAINEN JULKAISUVÄYLÄ LASTEN- JA NUORTENKIRJOILLE]]>Thu, 02 Apr 2020 06:32:34 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/valas-on-uudenlainen-julkaisuvayla-lasten-ja-nuortenkirjoille5422378
Mikä VaLas?
Joukko suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita on perustanut kollektiivin nimeltä VaLas (= Vapaat Lasten- ja nuortenkirjailijat). Kollektiivin jäsenet julkaisevat lasten- ja nuortenkirjoja yhteisen VaLas-sateenvarjon suojissa.

Miten VaLas?
Kollektiiviin kuuluu joukko kokeneita ja arvostettuja lastenkirjailijoita, jotka edelleen tekevät yhteistyötä myös aiempien kustantamoittensa kanssa. Erilaiset työt tarvitsevat erilaiset julkaisukanavat.
Jokainen VaLas-käsikirjoitus luetaan, arvioidaan ja toimitetaan ammattimaisesti, ja kirjailijat julkaisevat teoksensa kukin omien kanaviensa kautta. Myös kirjojen ulkoasusta huolehtivat ammattilaiset. VaLas-kirjan tunnistaa logosta – se on laatuleima!

VaLas julkaisee lasten- ja nuortenkirjallisuutta kattavasti: kuvakirjoista nuorten aikuisten kirjoihin ja loruista romaaneihin. 


Miksi VaLas?
Kustannuskenttä on murroksessa, ja moni laadukaskin teos jää julkaisematta, koska sen ei katsota olevan kaupallisesti riittävän tuottoisa. VaLas-kollektiivi haluaa osaltaan mahdollistaa monipuolisen, hengittävän kirjallisuuskentän ja tarjota uuden väylän laatukirjallisuuden esilletuomiseksi.

Niin ikään VaLas-kirjailijat haluavat aktiivisesti edistää lasten ja nuorten lukemista tarjoamalla korkeatasoisia kirjoja moniin tarpeisiin, monenlaisille lukijoille.

 
Kuka VaLas?
Kollektiiviin kuuluvat tällä hetkellä Niina Hakalahti, Hannu Hirvonen, Anu Holopainen, Johanna Hulkko, Hannele Huovi, Markku Karpio, Eija Lappalainen, Anne Leinonen, Raili Mikkanen, Kirsi Pehkonen, Sari Peltoniemi, Katariina Romppainen, Katri Tapola, Mimmu Tihinen, Esko-Pekka Tiitinen ja Marja-Leena Tiainen.

​YHTEYSTIEDOT
Kirjailija, taiteilijaprofessori Sari Peltoniemi sari.peltoniemi@ranran.fi
 p. 040 8310179
Kirjailija Anne Leinonen usvazine@gmail.com
p. 044 2157571
]]>
<![CDATA[Hellevin talossa palaa valo]]>Tue, 31 Mar 2020 15:55:21 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/hellevin-talossa-palaa-valo(kirjoitettu vuonna 2006, kaivettu esiin Hellevi Salmisen kuolinpäivänä 31.3.2020)
Asuin lapsena Kauhavalla. Hellevikin asui siellä. En tuntenut häntä silloin, enkä voi väittää tuntevani häävisti vieläkään, mutta silti hän tuli ohjanneeksi minua polullani. Ohjaa hän varmasti edelleen, vaikka ohjaamisen luonnetta on vaikea kuvailla. Ehkä ohjaaminen on ihan väärä sana, ehkä pitäisi puhua vaikkapa pehmeästä tönimisestä. Viimeksi huomasin sen, kun tyttäreni luki hänen kirjansa Siipiä vaille enkeli ja juttelimme siitä vähän, sen verran kuin 13-vuotias nyt haluaa kirjoista jutella äitinsä kanssa.  

- Ei siinä paljon mitään tapahtunut, mutta oli se silti hyvä, sanoi tytär. Niin olin itsekin ajatellut kirjaa lukiessani ja koettanut analysoida, mistä se hyvyys sitten syntyy. Mikä pistää lukemaan malttamattomasti, vaikkei tarjolla ole vinkeitä juonenkäänteitä? Ja miksi sitten lopulta tuntuukin siltä, että oikeastaan tapahtui valtavan paljon. Mietin sitä taas.
Silloin kun asuin Kauhavalla, tykkäsin kaverini kanssa lukea kirjoja. Aika varhain saimme vihiä, että Kauhavalla asuu kirjailija, jonka kirjoja on kirjastossa ja jopa kirjakaupassa. Luimme niitä sitten, ehkä vähän turhan pieninä, koska emme oikein pystyneet samastumaan niitten henkilöihin. Sanovat Allisoniksi oli ookoo, mutta Paperisiili ihan tylsä ja kummallinen.

Joka tapauksessa oikea kirjailija asui tavallisessa kodissa ja sillä oli lapsia sekä mies. Ei sitä missään näkynyt eikä siitä juuri puhuttu, mutta siellä se oli talossaan ja kirjoitti kirjoja. Tämä voi tuntua monen mielestä itsestäänselvältä asialta, mutta minulle oli suuri oivallus käsittää, että kirjailija saattoi asua sellaisessa paikassa kuin Kauhava. Siis samassa paikassa kuin minä ja kaverini. Pohjimmiltaan kirjailemisessa siis saattoi olla kyse melko arkisesta asiasta; asiasta, joka oli mahdollinen ja tavoitettavissa. En minä sitä silloin heti oivaltanut ja ajatellut, mutta ajatus asettui sisääni ja oli siellä valmiina odottamassa sitten, kun koitti oikea aika.

Kun sitten oli tullut se oikea aika ja olin jo aikuinen ja muuttanut pois Kauhavalta, ujuttauduin Hellevin vieraaksi. En oikein muista millä livulla, mutta sinne minä menin, kutsuttuna sentään, vaikka vähän jännitti. Oli joulun aika ja Hellevillä oli kuusessa valkoiset koristeet ja pihapuussa valot.

Sinä iltana puhuttiin paljon, minäkin puhuin vaikken yleensä puhu. (Hellevi käsittääkseni puhuu.) Puhuttiin joulusta, syövästä, Kauhavasta, arkkimandriitoista, Veltto Virtasesta, Babylon 5:stä, koirista ja tietysti rockista, kirjoista ja kirjoittamisesta. Hellevi oli sellainen kuin olin ajatellutkin, mukava ja viisas ja inhimillinen. Oli helppo olla, vaikka oli kylässä.

Olen aina haaveillut, että minulla olisi ystäviä, joitten luokse voisi mennä ilmoittamatta ja rojahtaa sohvalle maate. Ystävien ei tarvitsisi ruveta pitämään vimmatusti seuraa eikä keittämään kahvia ja kaivamaan pakastimesta pullaa. Tässä olisi nyt selvästikin ollut sellainen paikka, mutta olin siis jo muuttanut paikkakunnalta. Kävin siellä vain harvoin ja viivyin aina vain vähän aikaa. Siihen ei oikein saanut mahdutettua sitä, että olisi käynyt rojahtamassa Hellevin sohvalle. Ja sitten Hellevikin muutti pois.

Ei kuitenkaan ole mitään muisteluhuuman synnyttämää yltiökohteliaisuutta, kun kerron, että se vierailu jäi mieleeni valonhehkuisena hetkenä, jonka loiste ulottui kauas. Hellevi suhtautui minuun sillä lailla, että tunsin itseni odotetuksi ja tärkeäksi – ja kaltaiseni epävarmat henkilöt tietävät, miten paljon sellainen merkitsee. Toiseksi – niin kuin jo mainitsin – meillä oli paljon puhuttavaa. Sekin on harvinaista. Kolmanneksi: sinä lyhyenä hetkenä sain Helleviltä monta ajatustainta kasvatettavaksi. Osaa olen hoitanut huonosti ja unohtanut, osa kasvaa vähän paremmin.

En tarkoita että Hellevi olisi ollut joku guru, joka ylhäisyydestään jakaa opetuslapselle viisauden jyväsiä. Kyse oli pikemminkin siitä, että hänen luonaan tuli esille asioita, jotka olivat minulle outoja ja joihin en ollut tuntenut kiinnostusta tai joihin suhtauduin ennakkoluuloisesti. Tällaisia asioita olivat esimerkiksi ortodoksisuus ja usko ylipäätään sekä pitkäkarvaiset rotukoirat.

Silloin kun vielä asuin Kauhavalla, tapasin lukea Ilkasta Hellevin kolumneja. Muistan erityisesti yhden, joka käsitteli ihailijapostia, tai ehkä pikemminkin lukijakirjettä. Kumminkin sellaista kirjettä, jossa ei ole kalvoikkunaa ja johon saajan nimi on kirjoitettu käsin ja joka voi olla vaikka sininen tai vaaleanpunainen. Muistan halunneeni tulisesti sellaista kirjettä, sekä saada että lähettää. Aina vain sellaiseen kirjeeseen tuntuu tiivistyvän jotakin hyvin tähdellistä. Se on niin kuin vastaus pullopostiin.

Tämä on minun sininen kirjeeni sinulle, Hellevi.


Sari Peltoniemi
​Lempäälä 31.3.2020
]]>
<![CDATA[TÄÄLTÄ MINÄ KARKAAN JO SAATAVILLA!]]>Sat, 28 Mar 2020 07:48:47 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/taalta-mina-karkaan-jo-saatavilla
Täältä minä karkaan -kirjan virallinen ilmestymispäivä on toukokuussa. Saimme kuitenkin jo kirjoja varastoon ja päätimme ryhtyä toimittamaan niitä tilaajille heti.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi koteihin kaivataan tekemistä, ja haluamme vastata huutoon. Koko perhe voi lukea tämän kirjan yhdessä.

Kirja on myynnissä ennakkohintaan 11.5. asti, ja sen jälkeen hinta nousee normaaliksi.
Kuva



​Miltä tuntuu, kun menettää kaiken? Leopolda tietää.

Miltä tuntuu asua painajaismaisessa lastenkodissa? Leopolda tietää.


Leopoldan on päästävä pakoon.

Leopoldalla on mukavat vanhemmat ja viihtyisä koti. Hän käy koulua ja huolehtii Jaguaari-kissastaan. Kaikki muuttuu, kun Dyniassa tehdään vallankaappaus. Uusi hallitsija on kenraali, joka ei tunne sääliä vastustajiaan kohtaan.

Leopolda päätyy Aamuruskon lastenkotiin, jossa on vastassa ihana Agatha-täti. Helpotus vaihtuu kuitenkin nopeasti huoleksi, kun Leopolda huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Lapset joutuvat rehkimään aamusta iltaan ja kärsivät nälkää. Kadulla partioi Kaapparirohmu ja puutarhassa touhuaa merkillinen robomies.


Lopulta Leopolda ymmärtää, että hänen on paettava. Mutta miten se voi onnistua, kun nälkä kurnii vatsassa, sotilaat partioivat kaikkialla ja Kaapparirohmu on armoton? 

Vihollinen vaanii, mutta ystäviäkin voi löytyä yllättävistä paikoista.

Täältä minä karkaan on dystopiaromaani kaiken ikäisille. Jännittävän seikkailun lomassa lukija tulee pohtineeksi, millaista on menettää kaikki se, mihin on tottunut. ​
]]>
<![CDATA[Alussa oli museo]]>Wed, 18 Mar 2020 09:13:53 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/alussa-oli-museo
Kuva
Ei sitä aina tiedä tai muista, mistä tarina alkaa. Tällä kertaa tiedän. Täältä minä karkaan sai alkunsa Varsovasta. Kesti aika pitkään, että tuli valmista, mutta tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Kuulostaa ehkä paatokselliselta. Saa kuulostaakin, sillä Leopolda ja hänen kaverinsa ovat olleet oikea maanvaiva. Välillä olen kuvitellut siirtyneeni muihin aiheisiin ja elämässä eteenpäin, mutta huomannut vain kiertäneeni kehän ja päätyneeni takaisin Dyniaan.

Kerron videolla vähän kirjan taustoja. Tällaiset jutusteluthan tapaavat olla yhtä kiinnostavia kuin pölypallot sohvan takana, mutta en puhu pitkään! Kun me nyt kaikki joka tapauksessa vietämme aikaa kotona ja erossa toisistamme, niin olkoon tämä tervehdykseni teille, tutut ja tuntemattomat ystävät.
Sari Peltoniemi
Tilaa TÄÄLTÄ MINÄ KARKAAN 25€
Kuva
]]>
<![CDATA[VaLas-kollektiivi kirjallisuusmerellä]]>Fri, 21 Feb 2020 18:30:03 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/valas-kollektiivi-kirjallisuusmerella
eli pieni tilannetiedote
VaLas-kollektiivi kokousti Tampereella helmikuun ensimmäisenä päivänä. Kokous oli kaikin puolin antoisa ja lupaava. 

Miten pärjää pyöriäisten – pikkuVaLasten – parvi valtameren kuohuissa, kun merimöröt uhkaavat ja taivaanranta tummuu?

Kun on pieni ja liukas, voi löytää uusia väyliä. Kirjojen painattamisen voi järjestää varsin kohtuulliseen hintaan eikä jakelukaan ole mahdotonta. Kuvittamiseen, toimittamiseen, taittamiseen ja muihin käytännön hommiin on olemassa edullisia ratkaisuja, eikä silti tarvitse tinkiä laadusta. Markkinointi on vaikeaa, mutta se on vaikeaa isoillekin tekijöille. 

Itselleni tärkeintä on ollut ymmärtää, mitä sana kollektiivi tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ollaan kollektiivi eikä olla yksin. Kollektiivin sisällä ammattitaitoiset, kokeneet ja verkostoituneet kirjailijat voivat tehdä toisilleen valtavasti käytännön palveluksia. Ainakin yhtä merkityksellistä on kollegiaalisuus ylipäätään. Se ei välttämättä näy ulospäin, mutta auttaa meitä säilyttämään mielenterveytemme ja kirjailijan identiteettimme.

Tällä tietoa VaLas-sateenvarjon alla julkaistaan kevään aikana ainakin kaksi kirjaa. Ne ovat Hannu Hirvosen Jääpeilin vanki ja Sari Peltoniemen Täältä minä karkaan. Kumpikin kirja on lastenromaani. Lisää tietoa tulossa pian!

​Sari Peltoniemi
TÄÄLTÄ MINÄ KARKAAN tilattavissa ennakkoon Kirjavälityksen ja Bookyn kautta.
Ennakkotilaus

​Tiedot ja tilauslinkit Hannun Jääpeilin vangista ovat tulossa kohta.
]]>
<![CDATA[Hyvää joulua!]]>Tue, 24 Dec 2019 09:44:34 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/hyvaa-joulua




Tonttuterkut kaikille kavereille, sukulaisille, yhteistyökumppaneille, naapureille, kummilapsille, lukijoille, kuulijoille, oppilaille, opettajille sekä postinjakajalle.
 
Kiitos tämänvuotisista ja mahtavaa vuotta 2020!
 
Sari ja Antti
]]>
<![CDATA[Luukku 24. Raili Mikkanen]]>Mon, 23 Dec 2019 23:00:00 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/luukku-24-raili-mikkanen
HISTAMIINI TYKKÄÄ JOULUSTA (kope)
Tietenkin minä tykkään joulusta, kukapa ei tykkäisi, se ajattelee ja kopsuttaa laulellen jäistä tietä.
”Klip, klop, klop klop, hevonen on POP”
”Mitä siinä hoilotat”, kuuluu äkkiä äkäinen ääni tien varrelta.
Histamiini hämmästyy, mutta vastaa kiltisti: ”Joulu tulee ihan kohta. Olen iloinen.”
”Höh, mitähän kivaa siinä on. Kauheaa kilinää ja kolinaa kaiken aikaa,” ääni jatkaa.
”Kun ollaan yhdessä ja lauletaan ja leikitään ja annetaan lahjoja ja muuta kivaa”, Histamiini jatkaa.
Tien vierestä hyppää esiin pieni pörröinen otus. Se oikein pomppii kiukusta. ”Ei täällä kukaan leiki eikä laula. Häviävät vain jonnekin ja minä jään ihan yksi. Mokomakin joulu!” pörrö jurputtaa.
”Tule meille talliin. Siellä on paljon laulajia”, Histamiini hirnahtaa, ennen kuin edes ehtii miettiä enempää. Histamiini on aina valmis auttamaan.
Pörrö tuijottaa sitä tiukasti. Vähitellen sen ilme muuttuu. ”Tarkoitatko sinä, että minä voin tulla teidän joukkoon?”, se kysyy.
”Tarkoitan! Ja toivon, että tulet!” Histamiini hirnuu.
Nyt pörrö pomppaa ilosta ja hetken kuluttua jäisellä tiellä kohti tallia astelee kaksi, pieni hevonen ja vielä paljon pienempi pörrö. Ne laulavat yhdessä:
”Klip, klop, klop klop, joulu on niin pop!”
Kuva Leif Öster
]]>
<![CDATA[Luukku 23. Markku Karpio]]>Sun, 22 Dec 2019 23:00:00 GMThttp://www.ranran.fi/blogi-sanat-ja-saumlvel/luukku-23-markku-karpio
MUMMIN VIIMEINEN JOULUAATTO (aiku)
(katkelma nuortenromaanista Otsalamppu)
Ahtaminen alkoi kello viis på eftermiddag, ku isä oli saanu kuusen jalkaan ja mä olin ripustanu oksat täyteen uusia ja vanhoja koristeita. Liikuttavin oli mun ekalla luokalla väsäämä viilipurkin kannesta leikattu sydän, johon oli teipattu kiiltävä kruunukorkki kasvoiks ja keltaisia villalangan pätkiä hiuksiks, silmät oli kaks punaisen tussin jälkeä. Hieno enkeli!
Me oltiin aina istuttu på samma sätt. Mummi toisella puolella tummaks vanhentunutta pirttipöytää, äiti mummin vieressä valmiina kiikuttamaan lisää vatsantäytettä keittiöstä, mä mummia vastapäätä, mun vieressä isä, joka isoisän kuoleman jälkeen oli saanu siirtyä pöydän päähän.
Onks isä följande? Sitte on mun vuoro istua pöydän päässä. Ei semmosta saa ajatella nyt! Mun mieleen tunki jatkuvasti tommosia älyttömyyksiä. Yritin ottaa ne vastaan lungisti, mutten aina ihan onnistunu.  
Mulla oli pöydässä hyvää tilaa huseerata. Yritin tyrkyttää mummille kaikkea mahollista herkkua, mut se söi ku pikkulintu. Se ei olis selvästi jaksanu syödä sitäkään vähää, mut se halus esittää että kaikki oli hyvin. Ja koska oli joulu, me muut esitettiin, että me uskottiin sitä.  
”Ihmisten pitäisi harrastaa enemmän tällaisia yhteisiä juhlia”, mummi kähisi. ”Tällaisia yhteisiä tapaamisia. Yhdessä vaiheessa oli aina häitä, sitten ristiäisiä. Mutta tässä iässä kaikki tapaamiset tuppaavat olemaan hautajaisia…”
Mummin silmät kiilsi kynttilöiden valossa. Mun mielessä kävi, että hyvä kun se sai ajan lääkäriin heti uudenvuoden jälkeen. Sitten saataisiin tietää, mikä sitä yskitti.
”Olisi se mukava ajatus, jos elämä jatkuisi jossain muodossa kuoleman jälkeenkin. Ehkäpä…”, mummin pikku joulusaarna katkesi rajuun yskänkohtaukseen. Se yski ja yski, naama repeämäisillään. Se otti punaisen jouluserviettinsä ja yski siihen, käänsi kasvonsa poispäin pöydästä ja yritti haukkoa happea keuhkoihinsa. 
Äiti oli kauhuissaan, näytti siltä että sillä oli itku tosi lähellä. Onneks mummin kohtaus loppui, ja se muuttui takaisin omaksi ittekseen.
”Noh, pois kaikki synkeys ja oikein hyvää joulua kaikille!” isä kohotti punkkulasinsa ja katsoi äitiä. Ai niin, joo. Mä ja mummi tehtiin samoin. ”Skål! Ja hyvää syntymäpäivää.”
Äiti kiitteli ja pyyhki silmiään. Oli muuten jo toka joulu ku mullekin annettiin vähän punkkua, eikä enää mitään puolukkamehua. Ja toka joulu, kun isoisä ei enää istunu pöydän päässä.
]]>