HAASTATTELUSSA AHMAROUVA RAILI MIKKANEN
Meille on opetettu, että ahma on julma peto, joka tappaa huvikseen. Ahmalla on huono maine eikä se ole satujen ja tarinoitten sankari. Mistä tämä mielestäsi johtuu? Aiemmin sitä tavattiin etupäässä Lapissa. Luonnonolosuhteet pakottivat ahman saalista, etupäässä poroja saadessaan tappamaan varastoon. Sen suurempi ahmatti se ei ole kuin muutkaan petoeläimemme tai me ihmiset. Eiköhän meistäkin monella ole pakastin täynnä tulevaa varten. Hämmästyin kuullessani ahman nimen olevan saksaksikin ahmatti, vaikka Saksassa niitä ei edes ole. Ahman maine on täysin ihmisten pilaama. Miksi pidät ahmaa tärkeänä ja kiinnostavana? Se on erittäin uhanalainen eläimemme. Utelias ja hauska. Urosahmat tosin elävät suurimman osan elämästään vaelluksilla yksin. Ahma on tärkeä osa eläimistömme monipuolisuutta, ja niitä on enää vain kolmisensataa, selvästi vähemmän kuin esimerkiksi norppia. Onneksi kanta on nyt vähän kasvamassa.
Ahmakirjan on kustantanut Robustos. Millainen rooli VaLas-kollektiivilla oli kirjan valmiiksi saattamisessa?
Minähän luulin jo, että joudun kustantamaan kirjan itse, koska ahman maineen vuoksi kustantajani epäilivät, ettei lukijoiden kiinnostusta sitä kohtaan löydy. Olin jo etsimässä painopaikkaa, vaikka tiesin, että taitoni eivät riitä kirjan tärkeisiin loppuvaiheisiin. VaLas-kollektiivin Sari Peltoniemi, Antti Tammela ja Anne Leinonen olivat olleet korvaamattomaksi avuksi. Heiltä olin saanut monenlaisia ohjeita ja neuvoja. Ahmasta oli tullut minulle jo niin tärkeä, että olisin sen tosiaan tehnyt, mutta onneksi pienen mutta hyvän Robustos Kustannuksen Heikki Savola tuli mukaan. Tavallaan tämä oli minulle hyvää oppia siinäkin mielessä, että osaan antaa yhä enemmän arvoa hyvälle kustantajalle. Mitä teet seuraavaksi kirjailijan työksesi ja yleensä elämässä? Ähtärissä pidetystä kirjan julkistustilaisuudesta jatkan ainoaan Unescon luonnonperintökohteeseemme Merenkurkun saaristoon ja siellä Raippaluotoon. Se liittyy seuraavaan tekeillä olevaan kirjaani rannikkomme upeista saarista ja tulee Minervan sarjaan Suomen lasten… Tästä tulee Suomen lasten aarresaaret. Yli 40 vuotta purjehtijana sai minut rakastumaan upeaan saaristoomme. Kymmeneen kirjaan mukaan tulevaan saareen on tällä kertaa päästävä veneiden lisäksi myös muilla keinoin. Muuten elämääni täyttää nelikuukautinen kääpiösnautserin pentu ja sen kasvattaminen. Aika riiviö se onkin, saa nähdä kumpi on lopulta kasvattanut toista. Sari Peltoniemi 16.7.2020
OSTA ESIM. TÄÄLTÄ
0 Comments
|
KIRJOITTAJAT
Sari Peltoniemi aRKISTOT
March 2022
AIHEET
All
|