Luukku 24. Raili Mikkanen

HISTAMIINI TYKKÄÄ JOULUSTA (kope)

Tietenkin minä tykkään joulusta, kukapa ei tykkäisi, se ajattelee ja kopsuttaa laulellen jäistä tietä.
”Klip, klop, klop klop, hevonen on POP”
”Mitä siinä hoilotat”, kuuluu äkkiä äkäinen ääni tien varrelta.
Histamiini hämmästyy, mutta vastaa kiltisti: ”Joulu tulee ihan kohta. Olen iloinen.”
”Höh, mitähän kivaa siinä on. Kauheaa kilinää ja kolinaa kaiken aikaa,” ääni jatkaa.
”Kun ollaan yhdessä ja lauletaan ja leikitään ja annetaan lahjoja ja muuta kivaa”, Histamiini jatkaa.
Tien vierestä hyppää esiin pieni pörröinen otus. Se oikein pomppii kiukusta. ”Ei täällä kukaan leiki eikä laula. Häviävät vain jonnekin ja minä jään ihan yksi. Mokomakin joulu!” pörrö jurputtaa.
”Tule meille talliin. Siellä on paljon laulajia”, Histamiini hirnahtaa, ennen kuin edes ehtii miettiä enempää. Histamiini on aina valmis auttamaan.
Pörrö tuijottaa sitä tiukasti. Vähitellen sen ilme muuttuu. ”Tarkoitatko sinä, että minä voin tulla teidän joukkoon?”, se kysyy.
”Tarkoitan! Ja toivon, että tulet!” Histamiini hirnuu.
Nyt pörrö pomppaa ilosta ja hetken kuluttua jäisellä tiellä kohti tallia astelee kaksi, pieni hevonen ja vielä paljon pienempi pörrö. Ne laulavat yhdessä:
”Klip, klop, klop klop, joulu on niin pop!”

Kuva Leif Öster