Luukku 22. Katri Tapola

SYNTYMÄPÄIVÄ (aiku)

Kuulin pojasta, joka pakeni pakkasyöhön. Se poika oli tullut pitkän matkan, tänne luoksemme. Laittanut reppunsa lattialle, saanut sängyn ja ruoan, odottanut neljä vuotta sanotaanko lopulta: tervetuloa. Sillä pojalla ei ollut antaa kuin aukkoinen tarina ja äidiltä saatu syntymäaika. Syntymäaikaa ei uskottu, ikää nostettiin vuodella: luusto oli hyvin kehittynyt niin kuin niillä, jotka tekevät työtä kymmenvuotiaasta saakka. Tarinan tulkkasi kelvoton tulkki. Virkailijaa ei voinut vähempää kiinnostaa. Oikeusavustaja ei avustanut. Kukaan ei tiennyt pojasta: hän oli kiltti ja vaatimaton. Hän rukoili ja odotti hiljaa. Hän ei saanut hammashoitoa, hoitoa murtuneeseen käteen tai murtuneeseen mieleen, tilaisuutta paikata tarinansa aukot kun ne vihdoin hänelle valkenivat. Hän ei tuntenut kylmän maan oikeusprosessia eikä kukaan auttanut häntä tulkitsemaan mutkikkaita lakipykäliä. Kuulin pojasta. Hän pakeni eilen yöhön. Poliisi oli sanonut hakevansa hänet hetkenä minä hyvänsä. Hänet pantaisiin säilöön ja palautettaisiin paikkaan, jossa hän ei ollut koskaan ollut. Kuulin pojasta, joka oli tullut pitkän matkan tänne, mutta täällä ei osattu sanoa: tervetuloa! Minä autan sinua, leivon maustekakun, keitän teen, kirjaan tarinasi aukot, lähetän äidillesi terveiset, sillä onhan nyt syntymäpäiväsi ja äitisi tulee iloiseksi kun kuulee, että olet saanut kupin teetä ja tähtitortun.​