Munkkiniemen, Ruskeasuon ja Meilahden tontut notkuivat Seurasaaren sillankaiteella. Kaupunki oli hiljentynyt. Moni oli lähtenyt joulunviettoon, kuka minnekin päin maailmaa.
Munkkiniemen tonttu tarjosi työtovereilleen kuumaa mustaherukkamehua ja vastaleivottuja pullia. "Ne on työt tehty tältä vuodelta", hän totesi. "Rovaniemen tontuilla ne vasta alkaa", Ruskeasuon tonttu sanoi. Meilahden tonttu huokaisi. "Ehtiiköhän joulupukki edes poikkeamaan näillä kulmilla?" "Onneksi on varapukkeja. Niin kuin Kallion Keke". Tontut nauroivat tonttuystävälleen, joka isoine vatsoineen ja pitkine partoineen oli heistä kaikkein joulupukkimaisin. "Kallion Kekelle ja muille joulupukeille", tontut toivottivat ja nostelivat mehukolpakoitaan. "Yksi juttu on vielä tekemättä", Meilahden tonttu muistutti. Kaikki kolme tonttua laskeutuivat kaiteelta alas ja puistelivat huolella loskalumia nutuistaan. He kaivoivat paksujen palttoidensa alta toivomusvihkot, irrottivat niistä sidelangat ja heittivät ne ilmaan. Vihot purkautuivat tuulessa ja irtosivut tarttuivat puhurin vietäväksi aina Korvatunturille saakka. Joka sivulle, jokaiselle toivojalle tontut olivat ylimääräiseksi lahjaksi lisänneet hyvää mieltä ja joulurauhaa.
0 Comments
Leave a Reply. |
KIRJOITTAJAT
Sari Peltoniemi aRKISTOT
March 2022
AIHEET
All
|