Luukku 16. Katariina Romppainen

LULUN JOULU (kope)

Maiskutusta, pureskelua ja hörppimistä. Puheensorinaa, röyhtäilyjä. Imelää ja sakeaa tuoksua, joka leijaili pöydän alle ja sai hänet aivastamaan.
    Lulu nojasi kuonollaan etutassuihinsa ja odotti. Kohta pitäisi jo sataa saalista. Jouluna lauma söi paljon ja huolimattomasti. Pöydästä saattoi pudota isokin herkkukimpale, puoliksi pureskeltu juustonpala tai kappale kinkkua.
    Auts. Joku kalisteli työkalujaan lautastaan vasten niin tarmokkaasti, että korviin sattui. Hän mainitsi asiasta.
    – Lulu hiljaa! isäntä komensi.
    Haukkuisit itsekin, jos joutuisit virumaan nälissäsi pöydän alla, Lulu ajatteli, muttei sanonut enää mitään.
    Yhtäkkiä hänen sieraimiinsa kantautui ihana tuoksu. Tytön tuolin alle oli pudonnut pala makkaraa. Lulu lipaisi sen nopeasti suihinsa. Mmm, mielenkiintoista. Joulumakkarassa maistui ruskea keksi, jonka hän oli aamulla löytänyt maton alta. Aika erikoista mössöä, mutta parempaa kuin lanttulaatikko. 
    Ihmiset tekivät joskus ruokailusta vaivalloista. Lanttu oli parasta raakana, suoraan maasta, aivan Lulun parhaan luunkätköpaikan vierestä.
    Hän odotti toista makupalaa, mutta sitä ei kuulunut.  
    Lulua heikotti jo niin, että hän nousi ylös ja tassutteli pöydän alta tytön viereen. Lauman pienin oli hänen ainoa toivonsa.
    Tyttö haukotteli suu ammollaan. Makkara erottui mössönä kielen päällä.
Lulu toimi ennen kuin ehti ajatella. Hän nosti etujalkansa tytön tuolin reunalle ja lipaisi namipalat parempiin suihin. 
    Vasta kun herkku laskeutui alas kohti masulaukkua, hän tajusi, mitä oli tehnyt. 
    Suurimman rikoksen ihmiskuntaa vastaan.
    Häntä painui jalkojen väliin ja korvat laskeutuivat luimuun. Lulu kellahti selälleen lattialle ja odotti nöyränä rangaistusta. Mutta kukaan ei suuttunut. Kaikki nauroivat ja taputtivat käsiään.
   – Hyvää Joulua, Lulu, emäntä sanoi ja rapisutteli jotain.     
   Se oli Lulun oma makkarapötkö. Eikä se maistunut joululta. Nam!